Hyvästit laminaatille

En tiedä muiden kasvukausista, mutta luulen itse käyneeni läpi ajanjakson, jolloin laminaatti tuntui hienolta, kätevältä ja hyvältä, mutta mukavan halvalta vaihtoehdolta. Vähän niinkuin hyvältä ja tyylikkäältä vaihtoehdolta tuntui joskus myös lävistyksen ottaminen huuleen. Nyt siinä on reikä, joka ei koskaan lähde pois ja jota lapseni suuresti aina ihmettelee. Minä ihmettelen tuota laminaatti-innostustani, jonka koin vuonna 2005. Siitä eroon pääseminen oli lopulta kuitenkin hiukan yksinkertaisempaa kuin lävistysreiän hävittäminen.

Kuten jo aiemmin kerroin, ajatus oli suojata lattiat koirilta. Asuntoon muuttaessani lattia oli keskinkertaisesti lakattu ja kaksi koiraa ehti lyhyessä ajassa kynsiä lautapinnan tikkuiseksi ja kuoppaiseksi. Nypin aikani pieniä puunkappaleita jalkapohjistani ja seurasin kauhulla vesiläikkien ajatusta nopeampaa imeytymistä puulattiaan. Kun Opri saatettiin siunattuun tilaan eikä ollut vielä varmuutta syntyvätkö pennut meillä vai Oprin kasvattajalla, päätin, että lattiaa ei turmella vielä pennun pissallakin.

En löytänyt koneelta kuvaa Oprista vauvamasuineen uunituoreen laminaattilattian päällä köllimässä (tiedän että sellainen on olemassa), mutta tässä muutama Juhanan räpsimä muisto noilta ajoilta Tikrusta ja Oprista.

Laminaatti on todella varmaankin ihan järkevä ja huoleton vaihtoehto jos on kykenemätön maksamaan omaisuuksia kivasta parketista tai pitämään kunnossa lautalattiaa. Muovimatosta en halua sanoa mitään. Asuntoni lattioiden suhteen tultiin taas siihen samaan kysymykseen osaamisesta ja jaksamisesta, joka koski myös tapetteja. Jaksanko, osaanko? Oletin, että joku tietää paremmin enkä todennäköisesti osaa enkä jaksa kunnostaa lautalattiaa. Mutta laminaatin päättelin osaavani laittaa. Parkettiin ei olisi ollut ikinä varaa.

Vaikka Opri synnyttikin esikoispentueensa Jennan luona, päätin alkaa itsekin kasvattaa koiria. Niinpä laminaatti laitettiin ja pentujen pissat imeytyivät siihen, sanomalehtiin ja mattoihin, eivät lautalattiaan. Jälkikasvua koirilleni ehti siunaantua tässä asunnossa kaikkiaan viiden pentueen ja yhteensä kolmentoista pennun verran (ensimmäinen kasvattamani pentue syntyi Virkkalassa vuonna 2007). Laminaatti pelasti todennäköisesti aika paljon. Mutta kuin alati voimistuva tikitys, lautalattia alkoi muistutella itsestään ajan mittaan. Laminaatin uutuuden viehätys (lol) ja käytännöllisyys unohtuivat samaa vauhtia kuin haalistuva muisto tikuista jalkapohjissa. Viimeinen niitti oli hädässä tehty lupaus kunnostaa lattia jos tapettikin lähtee.

Pervekkeen kautta kaatikselle

Niin, muistinko sanoa, että päätin samassa hajottamisen vimmassa hankkiutua eroon myös vaatekaapeista? Uuden säilytystilan puuttuessa kaikki vaatteet ovat maanneet lattioilla, rekeissä ja Nonan sängyssä sekä naapurin Irenen autotallissa. Sohvamajoitus on ollut hauska seikkailu lapselle, mutta tarkoitus ei ollut elää kangasviidakossa näitä kohta neljää viikkoa. Kaikille vaatehamstereille tiedoksi, ihminen pärjää erinomaisesti vain muutamalla paidalla ja yksillä farkuilla. Terveisin 30 farkkuparin omistaja. Puhun kokemuksesta, tässähän sitä on kertynyt. Onneksi pesukone toimii.