Mökkikauden starttaus

Tiedättekö ne mökkeilijät, jotka siirtyvät kaupunkilaisarjen tohinasta maaseudun rauhaan nauttimaan luonnon äänistä, tuoksuista ja maisemista? En minäkään. Mutta tiedän syyn siihen, miksi sellaisia mökkeilijöitä ei meillä päin tunneta tai haluta tuntea.

Mökillä kuuluu raataa ja siksi siellä käyminen on rankkaa, heti lähdön suunnittelusta alkaen. Kun sopiva ajankohta mökkeilylle on löytynyt ja on saanut töiden jälkeen pakattua lapset, eläimet ja tavarat kyytiin, köröteltyä neljä tuntia ruuhkassa ja selvittyä yhdellä Prisma-käynnillä ja kolmella pissatauolla ilman hirvikolaria perille, alkaa makuupaikkojen petailu, kassien purkaminen ja iltapalan valmistaminen kiivaalla tahdilla. Lapsilla on rytmit sekaisin vähintään seuraavat kaksi viikkoa ja pääset joka ilta aikaisintaan klo 23.30 itse hetkeksi istumaan alas ennen yötä maakellarin hajuisessa ja lämpöisessä kammarissa, vain jotta voisit herätä seuraavan aamun sarastukseen klo 6.30, koska et ole jaksanut ostaa pimennysverhoja tai silmälappuja. 

Kaukana kotoa olevalla mökillä tulee käytyä vain joitakin kertoja vuodessa ja yleensä ainoastaan kesäloman aikaan pidemmän pätkän verran. Näin ollen yhdelle kerralle jäävä kunnostamisen ja ylläpitotyön määrä on jumalaton, puhumattakaan siitä, että jotain saisi edistettyä eteenkin päin. Erityisesti keväällä kasvukauden startattua ensimmäisenä suvun yhteiselle mökille saapuva saa käteensä mustan pekan.

Suomen kesä on lyhyt kuin lapsella paita, mutta mökillä tekemistä ja näkemistä kyllä riittäisi kaikille vuodenajoille. Kaikki tosin tehdään tietenkin luonnon, sään ja kuunkierron suhteen väärässä aikataulussa, toisin sanoen silloin kun satutaan ehtimään. Vaikka jaksaisikin puurtaa uutterasti pihan ja puutarhan parissa juhannuksesta heinäkuun loppuun, aikaansaadusta tuloksesta harvemmin ehtii nauttimaan. Tontti rakennuksineen jää viimeistään elokuussa jälleen oman onnensa nojaan, kun on pakko palata kotiin satojen kilometrien päähän. Ja pahimmassa tapauksessa koko ihanimman sadonkorjuukauden lisäksi sivusuun menivät myös kevään tärkeät ensityöt, joten tuskin mitään satoa on joka tapauksessa edes korjattavissa.

Syksyn ja talven jäljiltä pulju näyttääkin taas seuraavana keväänä samalta ellei pahemmalta, kun katolta on tullut alas lumien mukana savupiippu, rännit ovat taipuneet niin, että sadevesi on lorotellut iloisesti puoli vuotta suoraan talon seinustaan, jänikset ovat päässeet syömään lumen päältä kahden metrin korkeuteen asti puiden runkoja ja pihalle on ilmestynyt jostain puolitonnia kuivia lehtiä vaikka muistaaksesi haravoit syksyllä.

Mutta mikään tätä ylellisempi ei ole oikeaa mökkeilyä.

Keskiviikkona lähdimme aavistuksen masentavista ennakko-odotuksista huolimatta rohkeasti kohti itäistä Suomea, taistelemaan luonnovoimia vastaan kahden hehtaarin kokoiselle työmaalle. Menomatkalla sain tahtoni läpi (poikkeuksellisesti ilman uhkailua ja kiristystä) ja poikkesimme Mustilan puutarhaan. En ollut viitsinyt tarkistaa paikan sijaintia ennen lähtöä, joten edessä oli iloinen yllätys, kun Mustila löytyi suoraan alkuperäiseltä reitiltämme kutostien varrelta eikä ylimääräistä ajelua tarvittukaan. Minun sallittiin täten käydä pikaisesti sekä puutarhan puolella että viinimyymälässä. Valitsin tietenkin viinimyymälän ensimmäiseksi käyntikohteeksi siltä varalta, että pienin lapsi hermostuu kesken kaiken niin, että joudumme palaamaan ennen aikojaan takaisin autolle. Myymälässä tein hirvittävän aloittelijan virheen ja ostin punaviinin pelkän nimen perusteella lukematta tuoteselostetta. Nyt sitten yritetään saada puolimakeaa Koppelon kujerrusta alas kurkusta. (Päivitys maistelutuokion jälkeen: kyseessä olikin marjaviini, joka voisi todella sopia mainiosti koppelon kanssa. Ainakin alkoi tehdä mieli riistalintuja sitä juodessa.)

Jo alkujaankin myönteiseltä tuntuva visiitti Mustilassa muuttui entistä mieluisammaksi, kun myyjä ilmoitti kassalla asioidessani, että pihalla on pata, josta voi vapaaasti ottaa daalian mukuloita mukaansa. Padasta löytyi upean "dinner plate" daalialajikkeen Shiloh Noellen mukuloita, jotka pääsivät kyytiin. Vielä ne vaan pitäisi jaksaa istuttaa jonnekin. Mustilan puutarha saa raadiltani yhdeksän tähtililjaa erinomaisesta valikoimasta, palvelusta ja mukula-lahjuksista. Yhden rokotan siitä, että puutarha on kaukana kotoa. Toisaalta tämä voi olla talouden kannalta hyväkin asia.

Perillä Saimaan rannalla kevät näkyi ja kuului niin ulkona kuin sisälläkin. Rastaat olivat ehtineet pesiä ihmisten kulkureiteille, kuten oven viereen unohtuneen paalun päälle. Ampiaiset ja herhiläiset etsivät niinikään mukavaa kotikoloa kätevästi rakennusten rakenteista. Päärynäpuuta oli maisteltu ja kirsikka oli napsittu kokonaan katki. Parhaimmat bileet oli selkeästi ollut myyrillä, jotka olivat myllänneet koko pihan nurmen ja kaikki istutusalueet ikävän näköisiksi. Viime syksynä kylvämistäni kymmenistä tulppaanisipuleista oli selvinnyt vain kolme. Myyrät olivat myös elelleet leveästi sisätiloissa ja ekat pari päivää siivottiinkin ahkerasti ulostetta sieltä täältä, kuten liinavaatteista, pyyhkeistä ja astioista. Ennustan tälle vuodelle ennätyksellistä myyrien määrää, ainakin tällä tontilla. Myyrien myötä lienee odotettavissa myös riittoisa käärmevuosi. Ainekset täydelliseen mökkikesään lasten, koirien, myyräkuumeen ja käärmeenpuremien kanssa ovat siis kasassa. Jos tuuri käy, joku saa myös borrelioosin.

Helatorstain juhlamenot käynnistyivät mökillä reippaalla vauhdilla ja Suomen kaameimmalle puutarharempalle tyypilliseen tapaan sen enempiä suunnittelematta. Rikkaruohot olivat voimissaan ja pikaisella vilkauksella todettiin yhdessä, että ainakin kasvimaa, kasvimaan vieressä oleva ja sen jatkeeksi pyrkivä alue, kukkapenkki sekä leikkimökin seinustalla kasvavat kuunliljat kaipasivat vapautusta invaasiosta. Mies päätti osoittaa välittämistä minua kohtaan ajelemalla vuohenputket leikkimökin vierestä ruohonleikkurilla, jotta minun ei tarvitsisi mennä nyppimään niitä käsin. Samalla hän tuli trimmanneeksi kuunliljojen kärjet 0,5cm lyhyemmäksi. Kyseistä typistettyä mallia löytyy myös meidän omalta pihalta, koska olen epähuomiossa tallonnut useampia kohoavia versoja. Tätä voisi siis melkein jo kutsua kesän 2022 megatrendiksi.

Sain kitkettyä kaikki kolme lavakaulusta rikkaruohoista ja löysin talvesta selviytyneitä yrttejä. Suklaaminttu ei ollut pelkästään selviytynyt vaan asettunut hyvin kodiksi ja lähtenyt leviämään viereisillekin alueille. Jouduin näyttämään sille uudestaan oman paikan. Myös ikivanha lipstikka kukoisti kasvimaan alarinteellä entiseen tapaansa jättimäisenä puskana. Sen niittämiseen tarvitaan jo viidakkoveistä. Joskus mies ajelee lipstikankin päältä ruohonleikkurilla. Silloin koko tontti tuoksuu niin, että kaikkien alkaa tehdä mieli lihakeittoa.

Aiempina vuosina uutta multaa on haettu tunkiolta, sillä siellä on ollut myös edelliskesän hevosenlannat tekeytymässä ja näin lannoitus on sujunut omavaraisesti. Tunkion kasvualusta on tietenkin ollut vuohenputkille ja muille rikkakasveille mieluisa, joten sieltä on tullut kärrättyä aina myös näitä takuuvarmoja menestyjiä valloittamaan vasta kitketty kasvimaa uudelleen. Koska ainainen rikkojen poistaminen kyrsii, päätin satsata ihkauuteen säkkimultaan. Seuraavalla mökkivisiitillä onkin sitten mielenkiintoista arvuutella lasten kanssa mitä kasvimaalta on noussut ja syödäänkö sieltä tällä kertaa mansikoita vai juolavehnää.

Istutin yhteen lavaan Mustilasta ostamani kesäkurpitsan sekä Mirrin ja Mintun puutarhasta perjantain Puumalan reissulla haetun kurpitsan, jonka lajikkeen ehdin jo unohtaa. Lavan horisontaalista tilaa säästääkseni virittelin kaneille aikoinaan eurolavasta väsäämäni omituisen katoksen kurpitsojen kiipeilyalustaksi, sillä olin nähnyt sellaisia Pinterestissä. Tarkemmin oli jäänyt selvittämättä miten niiden pitäisi siihen kasvaa, mutta kiersin puuosiin varmuudeksi narua kiipeilyn helpottamiseksi. Kurpitsa ei ehkä halua tai jaksa sinne isoine hedelmineen kavuta, joten se on nyt istutettu niin, että kasvun epäonnistuminen on mahdollisimman helppoa. Kesäkurpitsalla saattaa olla jotain toivoa.

Parhaani tein

Samaan aikaan pihan toisella reunalla koirat olivat suorittaneet itsenäisesti istutuspuuhia ja kaivaneet onkaloita valitsemiinsa paikkoihin, kuten shampanjaterassin alle. Kylvöpuuhat olivat jääneet syystä tai toisesta heiltä kesken ja paikalta löytyi vain surullisen näköisiä tyhjiä kuoppia. Vielä on neuvottelematta kuka ne täyttää, milloin ja millä. Jos shampanjaterassi konseptina muuten sattui herättämään mielenkiintoa alkoholin ystävissä, teen siitä myöhemmin oman postauksensa!

Pieni, mutta äärimmäisen tarpeellinen shampanjaterassi

Nyt kun meillä on omakin piha, päätin hyödyntää hiukan villiintyneen mökkitontin antimia ja etsiä runsaasta kasvivalikoimasta sopivia yksilöitä kotiin vietäväksi. Sopivalla tarkoitan sitä, että tunnistan kasvin luonnonrikkaruohosta sekä sitä, että saan sen irti maasta, mutta pääasiassa vain jälkimmäistä. Kasvuolosuhdevaatimuksiin asti en ole vielä ehtinyt puutarhaopinnoissani edetä, joten kasvatuspuuhissa mennään edelleen Herran haltuun-metodilla. Tunkiolta löytyikin heti edellisenä syksynä sinne vanhalta mansikkamaalta pois toimitettu, yllättäen varsin elinvoimainen ja terhakas saniainen, joka saattaa olla kotkansiipi tai sitten se on joku muu.

Kuolleista noussut

Huussin kyljestä tongin omenalehdosta kasvavasta emokasvista levinneen pienen ukonkellon. Myös villiintyneestä mintusta sekä grillipaikan edessä, isossa betonitynnyrissä kasvavasta tuoksukurjenpolvesta päätyi pieni pala mukaan. Muistin tuoksukurjenpolven olevan hyvä selviytyjä, koska olin muutama vuosi takaperin ensin repinyt sen kokonaan vanhojen vuorenkilpien kanssa pois tynnyristä, sitten saanut anopilta viestin "ethän muuten heittänyt pois sitä kurjenpolvea", hakenut paniikissa yöllä epämääräiset juurenrippeet takaisin tunkiolta ja elvyttänyt ne uuteen kukoistukseen vesisankossa. Olin itse tyytyväinen löydöksiini, mutta mies oli jostain syystä silminnähden ahdistunut kotimatkalle jonottavien kasvien määrästä. En ostanut selitystä siitä, että ne sotkevat auton, kun kyytiin laskettiin myös koko viikonlopun mutaisessa ojassa rypeneet koirat.

Onkohan tuo edes tuoksukurjenpolvi

Koska ylimääräistä työvoimaa tai vaihtoehtoisesti pervitiiniä on heikosti saatavilla, jouduimme pärjäämään omin, rajallisin voimin. Viikonlopun päätteeksi olimmekin yliväsyneitä, lihassäryissä, työmäärän lannistamia ja kirsikkana kakun päällä myös nuhakuumeessa. Jotain sentään ehdittiin kuitenkin saada aikaan, vaikka paljon myös jäi tekemättä. No, laiska se töitään luettelee. Seuraavat kävijät saavat sitten jatkaa raivaamista, huoltamista ja siivoamista. Ja sitähän se aito mökkiloma on eli olosuhteet ovat enemmän kuin kohdillaan!

Kotona hommat jatkuvat loputtomalta tuntuvan istuttamisen ja kitkemisen merkeissä, joten rentoutumaan ei pääse täälläkään. Toivotan reipasta mieltä ja jaxuhaleja itseni lisäksi muillekin mökkeilijöille ja annan lopuksi vielä ilmaisen, omiin havaintoihin perustuvan vinkin kaikille: kalasakset sopivat erittäin huonosti minkäänlaiseen käyttöön puutarhassa.

Puutarhurin kevätretki

Kuuntelin Versoilevan Puhetta puutarhasta-podcastin vanhaa jaksoa, jossa listattiin erilaisia puutarhamyymälöitä retkikohteina. Yhtenä erityispiirteenä jokaisen esitellyn puutarhamyymälän kohdalla mainittiin henkilökunnan mahdollinen erikoisosaaminen, mikä saattoi olla vaikkapa pienet puut tai pelargonit. Jaksosta inspiroituneena aloin suunnitella omaa vierailua jossakin kohteessa.

Pitkän harkinnan jälkeen päätin suunnata budjettimatkalle vanhempieni pihaan ja tiedustella samalla esittelisikö äiti minulle siellä kasvavia kasveja. Treffit järjestyivät nopeasti ja hurautin vauvan kanssa paikalle kunnon oppilaan tavoin intoa pursuten.

Kierros aloitettiin tutkimalla yhdessä nurmikkoa, jossa kasvoi jokin voimakkaasti leviävä violetti pieni kasvi. Kukaan ei tiennyt mikä se oli ja mistä se oli tullut tai mikä sen alkuperäinen kasvupaikka on ollut. Arpajaisissa voitti lopulta niittyhumala. Todellinen identiteetti on edelleen epävarma.

Retki jatkui vanhan rintamamiestalon itäseinustalle, jolta löytyi siperiankurjenmiekkoja (Iris sibirica), tulppaaneja sekä tuija ja siellä majaa pitävä kyyhkypariskunta. Toinen kyyhkyistä asettui omenapuun oksalle tuijottamaan meitä vihaisesti. Sen painostavan katseen alla kaivoimme tupon kurjenmiekkaa kottikärryyn ja jatkoimme matkaa.

Takapihalta tongimme kotiinviemisiksi klimpin raparperia, koska mikä se sellainen pirtti on, jossa ei oma raparperi kasva. Raparperipiirakkakin on hyvää, varsinkin jos siihen muistaa leipoessaan laittaa sokeria. Vajan vierestä napattiin mukaan myös oreganoa, jonka mukana tuli kaupan päälle kiva valikoima erilaisia rikkaruohoja.

Eteläistä seinustaa komisti paksurunkoinen kärhö, jonka nähdessäni tajusin, ettei olisi pitänyt nyhtää oman pihan pienestä kärhöstä täysin kuolleen näköisiä oksia pois aiemmin keväällä. Jotenkin aivan käsittämättömällä tavalla noista jumalan hylkäämistä risuista kasvoi uutta versoa kovaa vauhtia. Pyydän anteeksi ja toivon pikaista toipumista amputoimalleni kärhölle sekä parempaa onnea tuleviin koitoksiin kanssani.

Kärhön lisäksi siellä kasvoi sekalainen lajitelma perennoja, joita äiti kuvaili lauseilla "toi on tommosta ihan kivaa", "tässä kasvaa sellanen kaunis" ja "no tuo nyt on jotain". Näistä en uskaltanut pyytää jakopalaa omalle pihalle. Alun innostuskin oli ehtinyt pitkälti laantua, joten pistolapio heitettiin takaisin sinne mistä se tulikin.

Ehdottomasti timanttisimmat löydöt olivat kasvihuoneen edustalla lojuvat, ylimääräiseksi jääneet isot terrakottaruukut sekä hevosenlantasäkit. Kysyin mistä tätä ruskeaa kultaa voi ostaa tai tilata. Äiti ei tiennyt. Joku kuulemma kärrää keväisin sattumanvaraisella aikataululla lantaa ovelta ovelle kyseisellä omakotitaloalueella. Onneksi lantaa kauppaava setä aavisti mitä meillä oli mielessä ja oli pian vierailuni jälkeen saapunut paikalle uudestaan säkkeineen, joten niitä saatiin haalittua lisää. Kotiinkuljetus ja ajatustenlukutaito ovat verraton yhdistelmä, josta erinomainen palvelu muodostuu. Lantakuski saa yhden hengen raadilta eli minulta virtuaalisen papukaijamerkin, mutta vanhempieni pihaa en kuitenkaan voi enkä uskalla suositella kenellekään muulle retkikohteeksi.

Helatorstain kunniaksi päätin nostaa panoksia ja mökkireissun aikana pakottaa koko perheen kanssani kiertoreittien kautta opintomatkalle ensin Mustilan puutarhaan ja myöhemmin perjantaisena bonuksena Puumalaan, suloiseen pieneen Mirrin ja Mintun puutarhaan. Sunnuntaina sitten luultavasti ajellaankin neljä tuntia kotiin sylit mukavasti täynnä kasveja, joita todennäköisesti saisi 5 minuutin automatkan päästä kotoakin.

Esikasvatuksen sietämätön tuska

Suomen kaamein puutarharemppa alkoi lennokkaasti jo helmikuussa, kun kylvin kesäkukan siemenet lukematta pakkauksen ohjeita kolme kuukautta liian aikaisin ja päädyin lopulta heittämään hintelät ja osin kuivuuteen kuolleet, koillisikkunalle unohdetut versot bioroskiin. Niistä tuli hyvää ja ihanan kallista kompostimateriaalia. Heitän todennäköisesti loput siemenet pitkin takapihan rinnettä ja toivon, että varpuset eivät syö kaikkia vaan jostain pinnistäisi ihan oikea kukkakin ihailtavaksi. 

Siemenvalikoima sisälsi seuraavia kasveja.

Punakosmos apricotta ja cupcake blush (Cosmos bipinnatus) 

Koreatörmäkukka (Scabiosa atropurpurea ja Fata morgana) 

Näitä emme siis tule näkemään, koska siemenet olivat, istutettiin, itivät ja kuolivat. Seuraavien kohdalla on vielä hitunen toivoa.

Tarhakukonkannus (Delphinium consolida) 

Isotsinnia (Oklahoma White ja Oklahoma Salmon)

Olen haalinut jostain myös unikon ja ruiskaunokin siemeniä sekä jonkinlaisen kesäkukkasekoituksen. Ne tullaan todennäköisesti hylkäämään suoraan maahan samaan tapaan.

Annan siemenpakkausten estetiikalle täyden kympin arvosanan. Oma toiminta saa tehokkuudesta 9+ ja käytännön toteutuksesta 4-. 

Odotan aikaa, jolloin jaksaisin suorittaa sinänsä yksinkertaisen, mutta kärsivällisyyttä vaativan taimien esikasvatuksen sisällä. Arvostan todella niitä, jotka jaksavat siemenestä asti nyhrätä kaikki kasvit kukoistukseensa. Tällä kärsivällisyydellä ja osaamisella lienee tosiaan syytä ostaa suurin osa valmiina astiataimina, mikä kylläkin käy melko tyyriiksi, eritoten koska nekin todennäköisesti kuolevat ennen aikojaan. Onneksi kaltaisilleni malttamattomille (ja taidottomille) puutarhureille on sellaisia tapahtumia, joissa raottaa kukkaron nyörejä, kuin vaikkapa Hyötykasviyhdistyksen taimimyyjäiset, joissa vierailin pienimpien lasten kanssa toukokuun puolivälissä Annalan kartanolla. Upeiden taimien määrä yrteistä, tomaateista ja muista syötävistä erilaisiin perennoihin ja kesäkukkiin oli päätä huimaava!

Lapsia ei tunnetusti kannata ottaa mukaan, jos tavoitteena on rauhallinen ja miellyttävä ostokokemus tarkkaan harkittuine ja ajan kanssa tehtyine valintoineen. Itse toimin päin vastoin ja jouduin tästä syystä ryntäilemään myyntipisteeltä toiselle paniikissa ja haalimaan muutaman kasvin, joita arvelin tarvitsevani, ennen kuin pikkuväki hermostui ja alkoi riehua. Kassiin ja kotimatkalle kohti vääjäämätöntä tuhoa lähti ruohosipulin, basilikan ja salvian lisäksi pari erilaista kivikkokasvia, kolme hostaa eli kuunliljaa, särkynyt sydän sekä daalian ja jättiverbenan taimet.

Daaliasta olen eniten innoissani, se on lajikkeeltaan Cafe Au Lait ja ilmeisesti erittäin suosittu ja kaunis. Kuvien perusteella en ihmettele. Tässä ollaan siis puutarhamuodin aallon harjalla heti ensi askelista alkaen. Istutin taimen jo ulos ja se on näyttänyt pärjäävän koleahkosta ilmasta huolimatta hyvin nyt kun yöpakkasista ei enää (toivoakseni) ole pelkoa, johan tässä kuitenkin lähestytään kesäkuuta. Toki juhannuksena varmasti sataa sitten räntää ja rakeita. Daalioiden osalta on muutamia muitakin kokeiluja käynnissä, niistä kuitenkin myöhemmin.

Toivossa on hyvä elää, sillä muiden esikasvattamat taimet ovat käsissäni jääneet toistaiseksi tänä vajaan parin viikon aikana henkiin ja pieni puutarhani näyttää viitteitä siitä, että sieltä saattaisi olla nousemassa ylös jotain todella upeaa! Ja tärkeintähän on lopulta se, että oma piha on paremman näköinen kuin naapurilla, ei se kuka ne kasvit kasvatti.

Suomen kaamein remppa palaa

Viimeisimmästä postauksesta on jo melkoisen kauan aikaa, ja tämä on hölmöä eritoten siksi, että sama meno on jatkunut kaikki nämä välivuodetkin ja aiheita olisi riittänyt kerrottavaksi. Nyt ei vain ole ollut motivaatiota kirjoitella. Tässä lyhyesti kuitenkin tärkein uutinen menneiltä vuosilta. Kuten aikoinaan arvelin, vanhan asuntoni murheenkryyni eli katto viimeisteltiin lopulta vasta, kun olin muuttanut sieltä pois. Siihen tarvittiin useampi perheenjäsen ja nykyisin kyseisen asunnon remontointipuuhat ovatkin kielletty puheenaihe sunnuntaipäivällisillä, niin traumaattista tuo kaikki oli. Vuosien varrella perhekin on kasvanut kahdella lapsella, jotka vuorostaan joutuvat kärsimään äitinsä päähänpistoista eli kaikenlaista on ollut vireillä. Perus maalailua ja huonekalujen "kunnostamista" on harrastettu kaikissa asunnoissa, joissa olen tässä välissä ehtinyt asumaan (niitä on kaksi).

Blogin ei ollut tarkoitus välttämättä enää koskaan herätä henkiin, mutta kun kaivelin uuden asuntomme takapihan rinnettä ja löysin sieltä jotain laajalle levinnyttä, paksujuurista ja sitkeän oloista kasvia, joka sittemmin paljastui japanintattareksi (Reynoutria japonica/Fallopia japonica), tiesin, että Suomen kaamein remppa on palannut - nimittäin puutarharemppa!

Kuvassa ei tietenkään ole japanintatar vaan unikkoja. Kuva ei myöskään ole meidän pihalta vaan jonkun puutarhapalstalta. Näillä unikoilla ei siis ole mitään tekemistä minkään kanssa, mutta tämä oli ensimmäinen kuva, jonka löysin koneelta mihinkään kasveihin liittyen.