Painajainen takapihalla

Kesä on koittanut ja vaihdoin sen kunniaksi autossa soimaan Järviradion. Ensin sieltä tuli hauskaa jazzia, sitten klo 18 alkoi yhtäkkiä ja pyytämättä jonkinlainen raamatunlukutuokio, joka oli niin jännittävä, että käänsin ääniaallot takaisin peruskanaville. Epämieluisia käänteitä mukavista tunnelmista päiväsajan painajaiseen on tuottanut myös takapihan villi luonto. Enkä edes halua tietää mitä siellä tapahtuu öisin.

Teimme kaupat asunnostamme keskellä talvea. Kaikki oli kauniisti lumen peitossa ja lakastuneena näkymättömiin. Myyjät eivät olleet viherpeukaloita, eivätkä tienneet kirsikkapuuta lukuunottamatta lainkaan mitä heidän takapihallaan kasvaa. Maisema näytti kauniilta paksun lumikerroksen alla. Myyjät kyllä kertoivat jonkin kasvin pyrkivän sitkeästi ylös rinnettä, mutta arvelin, ettei siitä ole vastusta kokeneelle vuohenputkien kanssa painijalle, eli allekirjoittaneelle, joten en jäänyt pohtimaan asiaa sen kummemmin.

Takapiha on yhteydessä kaupungin vapaana rehottavaan peltoon. Sen verran älysin olla valppaana, että aloin jo varhain keväällä seurata mitä sekä pellolle että takapihan rinteelle mahtaa nousta, jotta ehdin tarvittaessa tarttua toimeen mahdollisimman nopeasti ennen kuin rikkakasveilla on sokka irti. Rinteessä törrötti myös erikoisia bambumaisia varsia, joista en tunnistanut mistä kasvista oli kyse. Toistaiseksi vaikutti kuitenkin siltä, että rinne kaipaa vain vähän hoitoa ja rakkautta sekä kevyttä kitkemistä.

Edellisillä omistajilla oli tainnut olla tapana haravoida pihalta lehdet suoraan rinteeseen poissa silmistä ja mielestä. Lehtiröykkiöiden alta löysinkin talvehtivan kotilokansan, jolle rinteeseen kasattu kasvijäte oli ilmeisesti tarjonnut oivallisen suojan kylmien kuukausien yli. Vajosin jo heti tästä ensimmäisestä vastoinkäymisestä vakavaan tappiomielialaan, sillä rakastan samoja kasveja kuin kotilotkin. Päätin kuitenkin olla vielä luovuttamatta ja ryhtyä kamppailuun niitä vastaan, vaikkakin syvässä itsesäälissä rypien. Netissä sanottiin, että yksi kotilo keväällä pois on sata kotiloa vähemmän syksyllä. Tämä mielikuva loi tehokkaasti samaan aikaan toivoa siitä, että tehty työ tuottaa tuloksia sekä kauhua siitä, millainen lisääntymiskyky näillä otuksilla on.

Arvelin, että muutaman kasvin ja ehkä jonkun pienen puun istuttaminen takapihalle valaa puuttuvaa uskoa tekemiseen ja niinpä lykkäsin syreenin pihan puolelle ja alppiruusuja rinteeseen. Miehen mielestä syreeni oli sijoitettu esteettisesti omituiseen paikkaan keskelle pihaa. Asia olikin pian ratkaistu hänen edukseen, sillä muutaman päivän päästä naapuri kävi raportoimassa kolmesta rusakosta, jotka olivat käyneet iltapalalla nauttimassa tuoretta syreeniä. Kauniista rungostaan kuorittu puu pääsi pituudestaan ja siirtyi lyhyeksi kynittynä ja lehdettömänä tynkänä etupihalle verkon ja jäniskarkotteen kanssa. Villi luonto iski jo toistamiseen.

Syreeni on poistunut keskuudestamme

Ilmeestäkin tunnistaa syyllisen

Kun takapiha haki edelleen muotoaan, kääntelin maata rinteen reunoilta ja törmäsin haperon oloiseen mutta paksuhkoon juurakkoon. Juurakosta kasvoi punertavia, suipon muotoisia versoja. Laitoin kaverille kuvan tunnistettavaksi. Yltiöpositiivinen ensimmäinen veikkaus oli, että revin rinteestä pois jotain vanhaa pionia, mutta sisuskaluissa tuntui siltä, että minua ei oltu siunattu yllätyspioneilla. Kun ensimmäiset lehdet avautuivat, saimme vastauksen: rinnettä valloitti kovaa vauhtia japanintatar. Samalla sain vastauksen siihen, mikä on jättänyt jälkeensä pahaenteisiä bambumaisia varsia.

Köyhän naisen pioni

Netistä selvisi pian, että kyseessä on erittäin viheliäinen kasvi, joka Suomessa ja monessa muussakin maassa on luokiteltu yhdeksi haitallisimmista vieraslajeista. Iso osa kasvista on maan alaista laajaa ja syvälle porautunutta juurakkoa ja sen kasvuvauhti on muiden kasvien kannalta kirjaimellisesti tappava. Juuret tulevat ilmeisesti vaikka asfaltista läpi, mikä ei sinänsä kyllä ole mikään saavutus, koska olen nähnyt juhannusruusunkin tekevän niin.

Juurakko onkin sitten tullut tutuksi viime aikoina. Käyn nimittäin lähes joka päivä tonkimassa sitä jätekassillisen verran pois. Kyseinen pirulainen jatkaa kasvamistaan pienestäkin juuren palasta, joten taistelua käydään mahdollisesti vuosia eteenpäin kitkien, näivettäen ja myrkyttäen. Olen lähes täydellisen henkisen romahtamisen jälkeen saanut sovittua itseni kanssa, että en kaikesta huolimatta lähetä asunnon edellisille omistajille minkäänlaista vihapostia, mukaan lukien passiivis-aggressiiviset tekstiviestit. Kaikille huonosti pihaansa hoitaville tunareille raati sen sijaan jakaa tänään pelto-ohdaketta ikuiseksi riesaksi manattuna sekä epäonnea omenasadon kanssa seuraavaksi seitsemäksi vuodeksi.

Oma epäonni löydösten suhteen ei ole suinkaan jäänyt japanintattareen, nilviäisiin ja rusakoihin, vaikka olisihan niissäkin ollut riittämiin. Takapihan pensasaita on osoittautunut erikoiseksi sekoitukseksi harvakseltaan kasvavaa orapihlajaa ja sitä täydentävää syreeniä ja vaahteraa, tarhaturilas on järjestänyt lastentarhan pulleine valkoisine toukkineen nurmikon alle ja puutarhamyymäläketjusta ostetun alppiruusun mukana löytyi uurrekorvakärsäkkään jälkikasvua, joten kyseinen kasvi päätyi pihan sijaan jätesäkkiin. Pihalta löytyy tietenkin kokonaisen kasvion verran erilaisia rikkakasvilajeja. Myös kirsikka on jotain äärimmäisen tehokkaasti juurista vesovaa lajiketta (ehkä pilvikirsikka?). Lisäksi se on päin honkia leikattu.

Olen vaihtanut kokonaan kesäkanavilta ja -tunnelmista tunteettomalle autopilotille. Kesä takapihalla on pilalla. Pyrin enää sammuttamaan pahimmat tulipalot ja pitämään kasvillisuuden jonkinlaisessa kontrollissa. Samalla odotan syksyä ja sitä, että saan erätauon miettiäkseni jonkin suunnitelman ensi keväälle, nyt kun olen nähnyt mitä minulla on vastassani. Kun talvella lumi taas laskeutuu maahan ja peittää takapihan, saatan ehkä rakastua uudestaan siihen mitä näin (tai en nähnyt), kun kävin täällä ensimmäisen kerran.

Mummon pelakuut

Kaikki meistä varmaan tunnistavat pelakuu-mummon stereotypian. En muistanut sitä itse, mutta äiti kertoi, että meidänkin mummolla oli Mikkelissä paljon pelargoneja, joita hän hoivasi rakkaudella ja talvetti kylpyhuoneessa. Vaikka henkilökohtainen muisto puuttui, joku mummogeeni minussa aktivoitui raskausaikana ja alkoi tehdä kamalasti mieli hankkia itsellekin pelargoneja. Ikävä kyllä oli vasta helmikuu. Oli siis pakko poikkeuksellisesti aloittaa esivalmisteluilla ja opiskelulla ja jäädä odottelemaan kevättä.

Vaikka pelargoni ei ehkä äkkiajattelemalla tosiaan ole mikään nuorekas valinta, niitä tuntuvat rakastavan niin pitkän linjan puutarhurit kuin someinfluensseritkin (erityisesti ruotsalaiset). Ehkä niistä on tullut tai ainakin tulossa jonkunlainen keski-ikäisten hittituote sisustuksessa, kuten peikonlehdestä aikoinaan. Mummolan ikkunalle ne ainakin kuuluvat. Vaikken mummo olekaan niin ikkunat meiltä löytyy, joten katson olevani riittävän sopivaa kohderyhmää.

Youtube, Instagram ja tietenkin Pinterest ovat puolillaan katsottavaa ja tutkittavaa pelargoneihin liittyen. Materiaali oli pääasiassa eläkeikäisten tuottamaa, siis juuri sopivaa kamaa minulle. Etsin koko helmi- ja maaliskuun netissä niiden hoitamiseen, pistokkaiden ottamiseen ja kasvattamiseen, talvettamiseen ja eri lajikkeisiin liittyviä videoita, selasin somea ja nostatin hypeä pääni sisällä. Tärkein ja eniten painotettu asia oli selkeästi se, että pelargoni on pelargoni, ei pelargonia.

Kun kasvin nimi oli sisäistetty, piti miettiä käytännön asioita. Talvettaminen vaikutti hankalimmalta järjestää, sillä meiltä puuttuu kylmäkellari - siis sellainen, jossa lämpö ei laske pakkaselle. Muutoin arvelin (mahdollisesti väärin), että homma pelargonien kanssa kyllä onnistuu.

Seuraavaksi aloin kyttäämään puutarhamyymälöiden pelargonisesongin käynnistymistä ja etsin juuri pelargoneihin erikoistuneita putiikkeja. Koska missasin Pelargonitaivaan Helsingin vierailun nuorimman lapsen syntymän takia, siirryin vastentahtoisesti odottelemaan Saarelman puutarhan kauden avajaisia.

Eri lajikkeita löytää myös esimerkiksi Pelargoneille omistautuneista Facebook-ryhmistä, joissa yksityishenkilöt myyvät pistokkaitaan

Kun pelargonikauden avajaispäivä Saarelmalla vihdoin koitti, lähdin välittömästi aamupalan jälkeen vauvan kanssa ajamaan kohti Nummea, jotta ehtisin ajoissa paikalle taistelemaan parhaista yksilöistä. Ehdin hiukan hätääntyä, kun olimme perillä vasta 15 minuuttia puutarhan avautumisen jälkeen ja näin jo ihmisten kantavan ulos kasveja isoissa laatioissa. Tajusin myös, että olin tehnyt virhearvion auton tilan kapasiteetin suhteen ja mennyt ottamaan vauvan rattaat peräkonttiin mukaan. Oikea tapa olisi tietenkin ollut sitoa lapsi jollakin kiinni omaan ruumiseeni ja säästää konttitila kasveille. Ahdistuskerroin alkoi nousta ja se ei lieventynyt sittenkään, kun pääsin sisään puutarhahalliin.

Jos ensin vaivasi väärästä vuodenajasta johtuvat vajarit niin Saarelmalla ongelmana olikin sitten runsauden pula. Vaikka olin kyllä käynyt huolellisesti läpi koko lajikelistan etukäteen, googlannut kuvat ja muka painanut mieleeni ne, jotka haluaisin ostaa, menin sekaisin valikoiman paljoudesta. Koko nimilista hävisi välittömästi mielestäni ja harhailin käytävillä epätoivon vallassa. Olin jättänyt kännykän autoon, joten en onnistunut kukintojen ulkonäön tarkistamisessa ja kädetkään eivät riittäneet kahmimaan mukaan kaikkea, mikä vaikutti mielenkiintoiselta. Otin vaivihkaa mallia selkeästi kokeneemmista asiakkaista ja nappasin itsellenikin matalan pahvilaatikon, jonne nakkelin etäisesti tutulta kuulostavan nimisiä lajikkeita. Vasta kassalla muistin yhden, jota erityisesti tulin hakemaan (Rococo) ja myyjä auttoi minua ystävällisesti löytämään sellaisen. Myymälän puolelta löysin myös ihania ja pelargoneille täydellisesti sopivia Bergs Potter-ruukkuja, joita olen kerännyt kotiin jo muutaman ennestään. Saarelman puutarhalle kuuluu ehdottomasti raadin sille myöntämät 10 Antseppää (tietäjät tietää).

Olen erityisen viehtynyt kerrannaiskukallisiin ruusunnuppu-ja tulppaanipelargoneihin. Pidän myös perinteisistä vahvarakenteisista ja isoksi kasvavista lajikkeista. Värin suhteen en jousta valinnoissani, sen pitää olla vaaleanpunainen. Kotiin palattuani aloin tutkia mitä olin lopulta päätynyt ostamaan ja noin puolet valinnoista oli mennyt oikein preferenssieni suhteen. Tavallista parempi onnistumisprosentti siis. Loputkin, vähemmän mieluisan väriset lajikkeet saavat toistaiseksi jäädä, sillä yksikään ostamistani pelargoneista ei ole vielä onnistunut kukkimaan ja ne kaikki näyttävät samalta pelkkine vihreine lehtineen. Onneksi on edes kauniit ruukut.

Mies oli pannut merkille mieltymykseni pelargoneihin ja osti äitienpäivänä omasta mielestään kuningaspelargoni-nimisen kukan, joka on täysin erilainen, kuin ne mistä itse pidän ja nimikään ei kuulosta kovin äidilliseltä. Kiitos kuitenkin. Se onkin tietenkin se ainoa, joka kukkii.

Mökkikauden starttaus

Tiedättekö ne mökkeilijät, jotka siirtyvät kaupunkilaisarjen tohinasta maaseudun rauhaan nauttimaan luonnon äänistä, tuoksuista ja maisemista? En minäkään. Mutta tiedän syyn siihen, miksi sellaisia mökkeilijöitä ei meillä päin tunneta tai haluta tuntea.

Mökillä kuuluu raataa ja siksi siellä käyminen on rankkaa, heti lähdön suunnittelusta alkaen. Kun sopiva ajankohta mökkeilylle on löytynyt ja on saanut töiden jälkeen pakattua lapset, eläimet ja tavarat kyytiin, köröteltyä neljä tuntia ruuhkassa ja selvittyä yhdellä Prisma-käynnillä ja kolmella pissatauolla ilman hirvikolaria perille, alkaa makuupaikkojen petailu, kassien purkaminen ja iltapalan valmistaminen kiivaalla tahdilla. Lapsilla on rytmit sekaisin vähintään seuraavat kaksi viikkoa ja pääset joka ilta aikaisintaan klo 23.30 itse hetkeksi istumaan alas ennen yötä maakellarin hajuisessa ja lämpöisessä kammarissa, vain jotta voisit herätä seuraavan aamun sarastukseen klo 6.30, koska et ole jaksanut ostaa pimennysverhoja tai silmälappuja. 

Kaukana kotoa olevalla mökillä tulee käytyä vain joitakin kertoja vuodessa ja yleensä ainoastaan kesäloman aikaan pidemmän pätkän verran. Näin ollen yhdelle kerralle jäävä kunnostamisen ja ylläpitotyön määrä on jumalaton, puhumattakaan siitä, että jotain saisi edistettyä eteenkin päin. Erityisesti keväällä kasvukauden startattua ensimmäisenä suvun yhteiselle mökille saapuva saa käteensä mustan pekan.

Suomen kesä on lyhyt kuin lapsella paita, mutta mökillä tekemistä ja näkemistä kyllä riittäisi kaikille vuodenajoille. Kaikki tosin tehdään tietenkin luonnon, sään ja kuunkierron suhteen väärässä aikataulussa, toisin sanoen silloin kun satutaan ehtimään. Vaikka jaksaisikin puurtaa uutterasti pihan ja puutarhan parissa juhannuksesta heinäkuun loppuun, aikaansaadusta tuloksesta harvemmin ehtii nauttimaan. Tontti rakennuksineen jää viimeistään elokuussa jälleen oman onnensa nojaan, kun on pakko palata kotiin satojen kilometrien päähän. Ja pahimmassa tapauksessa koko ihanimman sadonkorjuukauden lisäksi sivusuun menivät myös kevään tärkeät ensityöt, joten tuskin mitään satoa on joka tapauksessa edes korjattavissa.

Syksyn ja talven jäljiltä pulju näyttääkin taas seuraavana keväänä samalta ellei pahemmalta, kun katolta on tullut alas lumien mukana savupiippu, rännit ovat taipuneet niin, että sadevesi on lorotellut iloisesti puoli vuotta suoraan talon seinustaan, jänikset ovat päässeet syömään lumen päältä kahden metrin korkeuteen asti puiden runkoja ja pihalle on ilmestynyt jostain puolitonnia kuivia lehtiä vaikka muistaaksesi haravoit syksyllä.

Mutta mikään tätä ylellisempi ei ole oikeaa mökkeilyä.

Keskiviikkona lähdimme aavistuksen masentavista ennakko-odotuksista huolimatta rohkeasti kohti itäistä Suomea, taistelemaan luonnovoimia vastaan kahden hehtaarin kokoiselle työmaalle. Menomatkalla sain tahtoni läpi (poikkeuksellisesti ilman uhkailua ja kiristystä) ja poikkesimme Mustilan puutarhaan. En ollut viitsinyt tarkistaa paikan sijaintia ennen lähtöä, joten edessä oli iloinen yllätys, kun Mustila löytyi suoraan alkuperäiseltä reitiltämme kutostien varrelta eikä ylimääräistä ajelua tarvittukaan. Minun sallittiin täten käydä pikaisesti sekä puutarhan puolella että viinimyymälässä. Valitsin tietenkin viinimyymälän ensimmäiseksi käyntikohteeksi siltä varalta, että pienin lapsi hermostuu kesken kaiken niin, että joudumme palaamaan ennen aikojaan takaisin autolle. Myymälässä tein hirvittävän aloittelijan virheen ja ostin punaviinin pelkän nimen perusteella lukematta tuoteselostetta. Nyt sitten yritetään saada puolimakeaa Koppelon kujerrusta alas kurkusta. (Päivitys maistelutuokion jälkeen: kyseessä olikin marjaviini, joka voisi todella sopia mainiosti koppelon kanssa. Ainakin alkoi tehdä mieli riistalintuja sitä juodessa.)

Jo alkujaankin myönteiseltä tuntuva visiitti Mustilassa muuttui entistä mieluisammaksi, kun myyjä ilmoitti kassalla asioidessani, että pihalla on pata, josta voi vapaaasti ottaa daalian mukuloita mukaansa. Padasta löytyi upean "dinner plate" daalialajikkeen Shiloh Noellen mukuloita, jotka pääsivät kyytiin. Vielä ne vaan pitäisi jaksaa istuttaa jonnekin. Mustilan puutarha saa raadiltani yhdeksän tähtililjaa erinomaisesta valikoimasta, palvelusta ja mukula-lahjuksista. Yhden rokotan siitä, että puutarha on kaukana kotoa. Toisaalta tämä voi olla talouden kannalta hyväkin asia.

Perillä Saimaan rannalla kevät näkyi ja kuului niin ulkona kuin sisälläkin. Rastaat olivat ehtineet pesiä ihmisten kulkureiteille, kuten oven viereen unohtuneen paalun päälle. Ampiaiset ja herhiläiset etsivät niinikään mukavaa kotikoloa kätevästi rakennusten rakenteista. Päärynäpuuta oli maisteltu ja kirsikka oli napsittu kokonaan katki. Parhaimmat bileet oli selkeästi ollut myyrillä, jotka olivat myllänneet koko pihan nurmen ja kaikki istutusalueet ikävän näköisiksi. Viime syksynä kylvämistäni kymmenistä tulppaanisipuleista oli selvinnyt vain kolme. Myyrät olivat myös elelleet leveästi sisätiloissa ja ekat pari päivää siivottiinkin ahkerasti ulostetta sieltä täältä, kuten liinavaatteista, pyyhkeistä ja astioista. Ennustan tälle vuodelle ennätyksellistä myyrien määrää, ainakin tällä tontilla. Myyrien myötä lienee odotettavissa myös riittoisa käärmevuosi. Ainekset täydelliseen mökkikesään lasten, koirien, myyräkuumeen ja käärmeenpuremien kanssa ovat siis kasassa. Jos tuuri käy, joku saa myös borrelioosin.

Helatorstain juhlamenot käynnistyivät mökillä reippaalla vauhdilla ja Suomen kaameimmalle puutarharempalle tyypilliseen tapaan sen enempiä suunnittelematta. Rikkaruohot olivat voimissaan ja pikaisella vilkauksella todettiin yhdessä, että ainakin kasvimaa, kasvimaan vieressä oleva ja sen jatkeeksi pyrkivä alue, kukkapenkki sekä leikkimökin seinustalla kasvavat kuunliljat kaipasivat vapautusta invaasiosta. Mies päätti osoittaa välittämistä minua kohtaan ajelemalla vuohenputket leikkimökin vierestä ruohonleikkurilla, jotta minun ei tarvitsisi mennä nyppimään niitä käsin. Samalla hän tuli trimmanneeksi kuunliljojen kärjet 0,5cm lyhyemmäksi. Kyseistä typistettyä mallia löytyy myös meidän omalta pihalta, koska olen epähuomiossa tallonnut useampia kohoavia versoja. Tätä voisi siis melkein jo kutsua kesän 2022 megatrendiksi.

Sain kitkettyä kaikki kolme lavakaulusta rikkaruohoista ja löysin talvesta selviytyneitä yrttejä. Suklaaminttu ei ollut pelkästään selviytynyt vaan asettunut hyvin kodiksi ja lähtenyt leviämään viereisillekin alueille. Jouduin näyttämään sille uudestaan oman paikan. Myös ikivanha lipstikka kukoisti kasvimaan alarinteellä entiseen tapaansa jättimäisenä puskana. Sen niittämiseen tarvitaan jo viidakkoveistä. Joskus mies ajelee lipstikankin päältä ruohonleikkurilla. Silloin koko tontti tuoksuu niin, että kaikkien alkaa tehdä mieli lihakeittoa.

Aiempina vuosina uutta multaa on haettu tunkiolta, sillä siellä on ollut myös edelliskesän hevosenlannat tekeytymässä ja näin lannoitus on sujunut omavaraisesti. Tunkion kasvualusta on tietenkin ollut vuohenputkille ja muille rikkakasveille mieluisa, joten sieltä on tullut kärrättyä aina myös näitä takuuvarmoja menestyjiä valloittamaan vasta kitketty kasvimaa uudelleen. Koska ainainen rikkojen poistaminen kyrsii, päätin satsata ihkauuteen säkkimultaan. Seuraavalla mökkivisiitillä onkin sitten mielenkiintoista arvuutella lasten kanssa mitä kasvimaalta on noussut ja syödäänkö sieltä tällä kertaa mansikoita vai juolavehnää.

Istutin yhteen lavaan Mustilasta ostamani kesäkurpitsan sekä Mirrin ja Mintun puutarhasta perjantain Puumalan reissulla haetun kurpitsan, jonka lajikkeen ehdin jo unohtaa. Lavan horisontaalista tilaa säästääkseni virittelin kaneille aikoinaan eurolavasta väsäämäni omituisen katoksen kurpitsojen kiipeilyalustaksi, sillä olin nähnyt sellaisia Pinterestissä. Tarkemmin oli jäänyt selvittämättä miten niiden pitäisi siihen kasvaa, mutta kiersin puuosiin varmuudeksi narua kiipeilyn helpottamiseksi. Kurpitsa ei ehkä halua tai jaksa sinne isoine hedelmineen kavuta, joten se on nyt istutettu niin, että kasvun epäonnistuminen on mahdollisimman helppoa. Kesäkurpitsalla saattaa olla jotain toivoa.

Parhaani tein

Samaan aikaan pihan toisella reunalla koirat olivat suorittaneet itsenäisesti istutuspuuhia ja kaivaneet onkaloita valitsemiinsa paikkoihin, kuten shampanjaterassin alle. Kylvöpuuhat olivat jääneet syystä tai toisesta heiltä kesken ja paikalta löytyi vain surullisen näköisiä tyhjiä kuoppia. Vielä on neuvottelematta kuka ne täyttää, milloin ja millä. Jos shampanjaterassi konseptina muuten sattui herättämään mielenkiintoa alkoholin ystävissä, teen siitä myöhemmin oman postauksensa!

Pieni, mutta äärimmäisen tarpeellinen shampanjaterassi

Nyt kun meillä on omakin piha, päätin hyödyntää hiukan villiintyneen mökkitontin antimia ja etsiä runsaasta kasvivalikoimasta sopivia yksilöitä kotiin vietäväksi. Sopivalla tarkoitan sitä, että tunnistan kasvin luonnonrikkaruohosta sekä sitä, että saan sen irti maasta, mutta pääasiassa vain jälkimmäistä. Kasvuolosuhdevaatimuksiin asti en ole vielä ehtinyt puutarhaopinnoissani edetä, joten kasvatuspuuhissa mennään edelleen Herran haltuun-metodilla. Tunkiolta löytyikin heti edellisenä syksynä sinne vanhalta mansikkamaalta pois toimitettu, yllättäen varsin elinvoimainen ja terhakas saniainen, joka saattaa olla kotkansiipi tai sitten se on joku muu.

Kuolleista noussut

Huussin kyljestä tongin omenalehdosta kasvavasta emokasvista levinneen pienen ukonkellon. Myös villiintyneestä mintusta sekä grillipaikan edessä, isossa betonitynnyrissä kasvavasta tuoksukurjenpolvesta päätyi pieni pala mukaan. Muistin tuoksukurjenpolven olevan hyvä selviytyjä, koska olin muutama vuosi takaperin ensin repinyt sen kokonaan vanhojen vuorenkilpien kanssa pois tynnyristä, sitten saanut anopilta viestin "ethän muuten heittänyt pois sitä kurjenpolvea", hakenut paniikissa yöllä epämääräiset juurenrippeet takaisin tunkiolta ja elvyttänyt ne uuteen kukoistukseen vesisankossa. Olin itse tyytyväinen löydöksiini, mutta mies oli jostain syystä silminnähden ahdistunut kotimatkalle jonottavien kasvien määrästä. En ostanut selitystä siitä, että ne sotkevat auton, kun kyytiin laskettiin myös koko viikonlopun mutaisessa ojassa rypeneet koirat.

Onkohan tuo edes tuoksukurjenpolvi

Koska ylimääräistä työvoimaa tai vaihtoehtoisesti pervitiiniä on heikosti saatavilla, jouduimme pärjäämään omin, rajallisin voimin. Viikonlopun päätteeksi olimmekin yliväsyneitä, lihassäryissä, työmäärän lannistamia ja kirsikkana kakun päällä myös nuhakuumeessa. Jotain sentään ehdittiin kuitenkin saada aikaan, vaikka paljon myös jäi tekemättä. No, laiska se töitään luettelee. Seuraavat kävijät saavat sitten jatkaa raivaamista, huoltamista ja siivoamista. Ja sitähän se aito mökkiloma on eli olosuhteet ovat enemmän kuin kohdillaan!

Kotona hommat jatkuvat loputtomalta tuntuvan istuttamisen ja kitkemisen merkeissä, joten rentoutumaan ei pääse täälläkään. Toivotan reipasta mieltä ja jaxuhaleja itseni lisäksi muillekin mökkeilijöille ja annan lopuksi vielä ilmaisen, omiin havaintoihin perustuvan vinkin kaikille: kalasakset sopivat erittäin huonosti minkäänlaiseen käyttöön puutarhassa.

Puutarhurin kevätretki

Kuuntelin Versoilevan Puhetta puutarhasta-podcastin vanhaa jaksoa, jossa listattiin erilaisia puutarhamyymälöitä retkikohteina. Yhtenä erityispiirteenä jokaisen esitellyn puutarhamyymälän kohdalla mainittiin henkilökunnan mahdollinen erikoisosaaminen, mikä saattoi olla vaikkapa pienet puut tai pelargonit. Jaksosta inspiroituneena aloin suunnitella omaa vierailua jossakin kohteessa.

Pitkän harkinnan jälkeen päätin suunnata budjettimatkalle vanhempieni pihaan ja tiedustella samalla esittelisikö äiti minulle siellä kasvavia kasveja. Treffit järjestyivät nopeasti ja hurautin vauvan kanssa paikalle kunnon oppilaan tavoin intoa pursuten.

Kierros aloitettiin tutkimalla yhdessä nurmikkoa, jossa kasvoi jokin voimakkaasti leviävä violetti pieni kasvi. Kukaan ei tiennyt mikä se oli ja mistä se oli tullut tai mikä sen alkuperäinen kasvupaikka on ollut. Arpajaisissa voitti lopulta niittyhumala. Todellinen identiteetti on edelleen epävarma.

Retki jatkui vanhan rintamamiestalon itäseinustalle, jolta löytyi siperiankurjenmiekkoja (Iris sibirica), tulppaaneja sekä tuija ja siellä majaa pitävä kyyhkypariskunta. Toinen kyyhkyistä asettui omenapuun oksalle tuijottamaan meitä vihaisesti. Sen painostavan katseen alla kaivoimme tupon kurjenmiekkaa kottikärryyn ja jatkoimme matkaa.

Takapihalta tongimme kotiinviemisiksi klimpin raparperia, koska mikä se sellainen pirtti on, jossa ei oma raparperi kasva. Raparperipiirakkakin on hyvää, varsinkin jos siihen muistaa leipoessaan laittaa sokeria. Vajan vierestä napattiin mukaan myös oreganoa, jonka mukana tuli kaupan päälle kiva valikoima erilaisia rikkaruohoja.

Eteläistä seinustaa komisti paksurunkoinen kärhö, jonka nähdessäni tajusin, ettei olisi pitänyt nyhtää oman pihan pienestä kärhöstä täysin kuolleen näköisiä oksia pois aiemmin keväällä. Jotenkin aivan käsittämättömällä tavalla noista jumalan hylkäämistä risuista kasvoi uutta versoa kovaa vauhtia. Pyydän anteeksi ja toivon pikaista toipumista amputoimalleni kärhölle sekä parempaa onnea tuleviin koitoksiin kanssani.

Kärhön lisäksi siellä kasvoi sekalainen lajitelma perennoja, joita äiti kuvaili lauseilla "toi on tommosta ihan kivaa", "tässä kasvaa sellanen kaunis" ja "no tuo nyt on jotain". Näistä en uskaltanut pyytää jakopalaa omalle pihalle. Alun innostuskin oli ehtinyt pitkälti laantua, joten pistolapio heitettiin takaisin sinne mistä se tulikin.

Ehdottomasti timanttisimmat löydöt olivat kasvihuoneen edustalla lojuvat, ylimääräiseksi jääneet isot terrakottaruukut sekä hevosenlantasäkit. Kysyin mistä tätä ruskeaa kultaa voi ostaa tai tilata. Äiti ei tiennyt. Joku kuulemma kärrää keväisin sattumanvaraisella aikataululla lantaa ovelta ovelle kyseisellä omakotitaloalueella. Onneksi lantaa kauppaava setä aavisti mitä meillä oli mielessä ja oli pian vierailuni jälkeen saapunut paikalle uudestaan säkkeineen, joten niitä saatiin haalittua lisää. Kotiinkuljetus ja ajatustenlukutaito ovat verraton yhdistelmä, josta erinomainen palvelu muodostuu. Lantakuski saa yhden hengen raadilta eli minulta virtuaalisen papukaijamerkin, mutta vanhempieni pihaa en kuitenkaan voi enkä uskalla suositella kenellekään muulle retkikohteeksi.

Helatorstain kunniaksi päätin nostaa panoksia ja mökkireissun aikana pakottaa koko perheen kanssani kiertoreittien kautta opintomatkalle ensin Mustilan puutarhaan ja myöhemmin perjantaisena bonuksena Puumalaan, suloiseen pieneen Mirrin ja Mintun puutarhaan. Sunnuntaina sitten luultavasti ajellaankin neljä tuntia kotiin sylit mukavasti täynnä kasveja, joita todennäköisesti saisi 5 minuutin automatkan päästä kotoakin.

Esikasvatuksen sietämätön tuska

Suomen kaamein puutarharemppa alkoi lennokkaasti jo helmikuussa, kun kylvin kesäkukan siemenet lukematta pakkauksen ohjeita kolme kuukautta liian aikaisin ja päädyin lopulta heittämään hintelät ja osin kuivuuteen kuolleet, koillisikkunalle unohdetut versot bioroskiin. Niistä tuli hyvää ja ihanan kallista kompostimateriaalia. Heitän todennäköisesti loput siemenet pitkin takapihan rinnettä ja toivon, että varpuset eivät syö kaikkia vaan jostain pinnistäisi ihan oikea kukkakin ihailtavaksi. 

Siemenvalikoima sisälsi seuraavia kasveja.

Punakosmos apricotta ja cupcake blush (Cosmos bipinnatus) 

Koreatörmäkukka (Scabiosa atropurpurea ja Fata morgana) 

Näitä emme siis tule näkemään, koska siemenet olivat, istutettiin, itivät ja kuolivat. Seuraavien kohdalla on vielä hitunen toivoa.

Tarhakukonkannus (Delphinium consolida) 

Isotsinnia (Oklahoma White ja Oklahoma Salmon)

Olen haalinut jostain myös unikon ja ruiskaunokin siemeniä sekä jonkinlaisen kesäkukkasekoituksen. Ne tullaan todennäköisesti hylkäämään suoraan maahan samaan tapaan.

Annan siemenpakkausten estetiikalle täyden kympin arvosanan. Oma toiminta saa tehokkuudesta 9+ ja käytännön toteutuksesta 4-. 

Odotan aikaa, jolloin jaksaisin suorittaa sinänsä yksinkertaisen, mutta kärsivällisyyttä vaativan taimien esikasvatuksen sisällä. Arvostan todella niitä, jotka jaksavat siemenestä asti nyhrätä kaikki kasvit kukoistukseensa. Tällä kärsivällisyydellä ja osaamisella lienee tosiaan syytä ostaa suurin osa valmiina astiataimina, mikä kylläkin käy melko tyyriiksi, eritoten koska nekin todennäköisesti kuolevat ennen aikojaan. Onneksi kaltaisilleni malttamattomille (ja taidottomille) puutarhureille on sellaisia tapahtumia, joissa raottaa kukkaron nyörejä, kuin vaikkapa Hyötykasviyhdistyksen taimimyyjäiset, joissa vierailin pienimpien lasten kanssa toukokuun puolivälissä Annalan kartanolla. Upeiden taimien määrä yrteistä, tomaateista ja muista syötävistä erilaisiin perennoihin ja kesäkukkiin oli päätä huimaava!

Lapsia ei tunnetusti kannata ottaa mukaan, jos tavoitteena on rauhallinen ja miellyttävä ostokokemus tarkkaan harkittuine ja ajan kanssa tehtyine valintoineen. Itse toimin päin vastoin ja jouduin tästä syystä ryntäilemään myyntipisteeltä toiselle paniikissa ja haalimaan muutaman kasvin, joita arvelin tarvitsevani, ennen kuin pikkuväki hermostui ja alkoi riehua. Kassiin ja kotimatkalle kohti vääjäämätöntä tuhoa lähti ruohosipulin, basilikan ja salvian lisäksi pari erilaista kivikkokasvia, kolme hostaa eli kuunliljaa, särkynyt sydän sekä daalian ja jättiverbenan taimet.

Daaliasta olen eniten innoissani, se on lajikkeeltaan Cafe Au Lait ja ilmeisesti erittäin suosittu ja kaunis. Kuvien perusteella en ihmettele. Tässä ollaan siis puutarhamuodin aallon harjalla heti ensi askelista alkaen. Istutin taimen jo ulos ja se on näyttänyt pärjäävän koleahkosta ilmasta huolimatta hyvin nyt kun yöpakkasista ei enää (toivoakseni) ole pelkoa, johan tässä kuitenkin lähestytään kesäkuuta. Toki juhannuksena varmasti sataa sitten räntää ja rakeita. Daalioiden osalta on muutamia muitakin kokeiluja käynnissä, niistä kuitenkin myöhemmin.

Toivossa on hyvä elää, sillä muiden esikasvattamat taimet ovat käsissäni jääneet toistaiseksi tänä vajaan parin viikon aikana henkiin ja pieni puutarhani näyttää viitteitä siitä, että sieltä saattaisi olla nousemassa ylös jotain todella upeaa! Ja tärkeintähän on lopulta se, että oma piha on paremman näköinen kuin naapurilla, ei se kuka ne kasvit kasvatti.

Suomen kaamein remppa palaa

Viimeisimmästä postauksesta on jo melkoisen kauan aikaa, ja tämä on hölmöä eritoten siksi, että sama meno on jatkunut kaikki nämä välivuodetkin ja aiheita olisi riittänyt kerrottavaksi. Nyt ei vain ole ollut motivaatiota kirjoitella. Tässä lyhyesti kuitenkin tärkein uutinen menneiltä vuosilta. Kuten aikoinaan arvelin, vanhan asuntoni murheenkryyni eli katto viimeisteltiin lopulta vasta, kun olin muuttanut sieltä pois. Siihen tarvittiin useampi perheenjäsen ja nykyisin kyseisen asunnon remontointipuuhat ovatkin kielletty puheenaihe sunnuntaipäivällisillä, niin traumaattista tuo kaikki oli. Vuosien varrella perhekin on kasvanut kahdella lapsella, jotka vuorostaan joutuvat kärsimään äitinsä päähänpistoista eli kaikenlaista on ollut vireillä. Perus maalailua ja huonekalujen "kunnostamista" on harrastettu kaikissa asunnoissa, joissa olen tässä välissä ehtinyt asumaan (niitä on kaksi).

Blogin ei ollut tarkoitus välttämättä enää koskaan herätä henkiin, mutta kun kaivelin uuden asuntomme takapihan rinnettä ja löysin sieltä jotain laajalle levinnyttä, paksujuurista ja sitkeän oloista kasvia, joka sittemmin paljastui japanintattareksi (Reynoutria japonica/Fallopia japonica), tiesin, että Suomen kaamein remppa on palannut - nimittäin puutarharemppa!

Kuvassa ei tietenkään ole japanintatar vaan unikkoja. Kuva ei myöskään ole meidän pihalta vaan jonkun puutarhapalstalta. Näillä unikoilla ei siis ole mitään tekemistä minkään kanssa, mutta tämä oli ensimmäinen kuva, jonka löysin koneelta mihinkään kasveihin liittyen.