Mummon pelakuut

Kaikki meistä varmaan tunnistavat pelakuu-mummon stereotypian. En muistanut sitä itse, mutta äiti kertoi, että meidänkin mummolla oli Mikkelissä paljon pelargoneja, joita hän hoivasi rakkaudella ja talvetti kylpyhuoneessa. Vaikka henkilökohtainen muisto puuttui, joku mummogeeni minussa aktivoitui raskausaikana ja alkoi tehdä kamalasti mieli hankkia itsellekin pelargoneja. Ikävä kyllä oli vasta helmikuu. Oli siis pakko poikkeuksellisesti aloittaa esivalmisteluilla ja opiskelulla ja jäädä odottelemaan kevättä.

Vaikka pelargoni ei ehkä äkkiajattelemalla tosiaan ole mikään nuorekas valinta, niitä tuntuvat rakastavan niin pitkän linjan puutarhurit kuin someinfluensseritkin (erityisesti ruotsalaiset). Ehkä niistä on tullut tai ainakin tulossa jonkunlainen keski-ikäisten hittituote sisustuksessa, kuten peikonlehdestä aikoinaan. Mummolan ikkunalle ne ainakin kuuluvat. Vaikken mummo olekaan niin ikkunat meiltä löytyy, joten katson olevani riittävän sopivaa kohderyhmää.

Youtube, Instagram ja tietenkin Pinterest ovat puolillaan katsottavaa ja tutkittavaa pelargoneihin liittyen. Materiaali oli pääasiassa eläkeikäisten tuottamaa, siis juuri sopivaa kamaa minulle. Etsin koko helmi- ja maaliskuun netissä niiden hoitamiseen, pistokkaiden ottamiseen ja kasvattamiseen, talvettamiseen ja eri lajikkeisiin liittyviä videoita, selasin somea ja nostatin hypeä pääni sisällä. Tärkein ja eniten painotettu asia oli selkeästi se, että pelargoni on pelargoni, ei pelargonia.

Kun kasvin nimi oli sisäistetty, piti miettiä käytännön asioita. Talvettaminen vaikutti hankalimmalta järjestää, sillä meiltä puuttuu kylmäkellari - siis sellainen, jossa lämpö ei laske pakkaselle. Muutoin arvelin (mahdollisesti väärin), että homma pelargonien kanssa kyllä onnistuu.

Seuraavaksi aloin kyttäämään puutarhamyymälöiden pelargonisesongin käynnistymistä ja etsin juuri pelargoneihin erikoistuneita putiikkeja. Koska missasin Pelargonitaivaan Helsingin vierailun nuorimman lapsen syntymän takia, siirryin vastentahtoisesti odottelemaan Saarelman puutarhan kauden avajaisia.

Eri lajikkeita löytää myös esimerkiksi Pelargoneille omistautuneista Facebook-ryhmistä, joissa yksityishenkilöt myyvät pistokkaitaan

Kun pelargonikauden avajaispäivä Saarelmalla vihdoin koitti, lähdin välittömästi aamupalan jälkeen vauvan kanssa ajamaan kohti Nummea, jotta ehtisin ajoissa paikalle taistelemaan parhaista yksilöistä. Ehdin hiukan hätääntyä, kun olimme perillä vasta 15 minuuttia puutarhan avautumisen jälkeen ja näin jo ihmisten kantavan ulos kasveja isoissa laatioissa. Tajusin myös, että olin tehnyt virhearvion auton tilan kapasiteetin suhteen ja mennyt ottamaan vauvan rattaat peräkonttiin mukaan. Oikea tapa olisi tietenkin ollut sitoa lapsi jollakin kiinni omaan ruumiseeni ja säästää konttitila kasveille. Ahdistuskerroin alkoi nousta ja se ei lieventynyt sittenkään, kun pääsin sisään puutarhahalliin.

Jos ensin vaivasi väärästä vuodenajasta johtuvat vajarit niin Saarelmalla ongelmana olikin sitten runsauden pula. Vaikka olin kyllä käynyt huolellisesti läpi koko lajikelistan etukäteen, googlannut kuvat ja muka painanut mieleeni ne, jotka haluaisin ostaa, menin sekaisin valikoiman paljoudesta. Koko nimilista hävisi välittömästi mielestäni ja harhailin käytävillä epätoivon vallassa. Olin jättänyt kännykän autoon, joten en onnistunut kukintojen ulkonäön tarkistamisessa ja kädetkään eivät riittäneet kahmimaan mukaan kaikkea, mikä vaikutti mielenkiintoiselta. Otin vaivihkaa mallia selkeästi kokeneemmista asiakkaista ja nappasin itsellenikin matalan pahvilaatikon, jonne nakkelin etäisesti tutulta kuulostavan nimisiä lajikkeita. Vasta kassalla muistin yhden, jota erityisesti tulin hakemaan (Rococo) ja myyjä auttoi minua ystävällisesti löytämään sellaisen. Myymälän puolelta löysin myös ihania ja pelargoneille täydellisesti sopivia Bergs Potter-ruukkuja, joita olen kerännyt kotiin jo muutaman ennestään. Saarelman puutarhalle kuuluu ehdottomasti raadin sille myöntämät 10 Antseppää (tietäjät tietää).

Olen erityisen viehtynyt kerrannaiskukallisiin ruusunnuppu-ja tulppaanipelargoneihin. Pidän myös perinteisistä vahvarakenteisista ja isoksi kasvavista lajikkeista. Värin suhteen en jousta valinnoissani, sen pitää olla vaaleanpunainen. Kotiin palattuani aloin tutkia mitä olin lopulta päätynyt ostamaan ja noin puolet valinnoista oli mennyt oikein preferenssieni suhteen. Tavallista parempi onnistumisprosentti siis. Loputkin, vähemmän mieluisan väriset lajikkeet saavat toistaiseksi jäädä, sillä yksikään ostamistani pelargoneista ei ole vielä onnistunut kukkimaan ja ne kaikki näyttävät samalta pelkkine vihreine lehtineen. Onneksi on edes kauniit ruukut.

Mies oli pannut merkille mieltymykseni pelargoneihin ja osti äitienpäivänä omasta mielestään kuningaspelargoni-nimisen kukan, joka on täysin erilainen, kuin ne mistä itse pidän ja nimikään ei kuulosta kovin äidilliseltä. Kiitos kuitenkin. Se onkin tietenkin se ainoa, joka kukkii.