Pedro Ximenez

Suomen kaamein remppa on ollut jäähyllä vaikean luonteensa vuoksi. Lisäksi työn tekijöitä ovat ihan ne oikeatkin työt pitäneet kiireisinä. Päätin muuten blogia aloittaessani etten ikinä ryhtyisi selittelemään miksi päivityksiä ei jossain vaiheessa ilmestyisikään hetkeen, mutta siinähän se tuli jo ekassa lauseessa. Oh well, remppa on taas kovassa vauhdissa.

Kävin lomallani työmatkalla, mikä ei ole kovin loogista loman viettoa, mutta en voinut kieltäytyä kuvausreissusta toimittajaystäväni kanssa. Pressiryhmämme jetlifen jälkeisissä mainingeissa ei paljon kiinnostanut tarttua telaan ja laastipurkkiin, mutta kaltoin kohdellut vaatteet oli vihdoin pakko saada jonnekin piiloon, joten vaatehuoneen rakennusprojekti oli startattava. Onneksi Arttu potki sen verran persiille (koska kämppä oli kuulemma niin törkyinen, mihin kyllä voin yhtyä), että muutaman kommelluksen kautta hyllyt saatiin kasaan ja vaatteet jotakuinkin ladottua sisään. Jälkeen päin ajatellen pienillä etukäteen suoritetuilla laskutoimituksilla olisin huomannut, että valmiin vaatekaapin ostaminen olisi tullut huomattavasti halvemmaksi, mutta eihän se olisi sitten ollut yhtään niin kotoisasti itsetehdyn näköinen.

Päädyin hankkimaan 18 mm paksuista vaneria parvisängyn rungon päällysteeksi. Siinä vaiheessa kun pujottelimme parvekkeen kauttaa painavia levyjä takapihalle hiottavaksi ja maalattavaksi, projekti tuntui vielä hauskalta ja mielenkiintoiselta. Naapuritkin kävivät vuorotellen ihmettelemässä käynnissä olevaa vanerihässäkkää. Mutta siinä vaiheessa kun levyjä olisi vielä pitänyt alkaa sovitella, mitata, hioa, maalata ja kiinnittää parven sisäpuolelle, vanerimyönteisyyteni katosi. Jouduin lopulta turvautumaan vanhaan kunnon Ikeaan ja ostin ylihinnoitellut metallirungot ja levyt vaatehyllyiksi. Tai siis, eihän yhden levyn tai pidikkeen hinta ole kuin muutaman euron, mutta kun levyjä ja pidikkeitä tarvitaan toistakymmentä, alkaa kustannuksia muodostua jälleen kerran sen kokonaisen vaatekaapin verran. Tässä vaiheessa oli joka tapauksessa liian myöhäistä perääntyä, joten kassalle mentiin hampaita kiristellen.

Lopputuloksesta tuli ihan kelvollinen, joskin kaikki vaatteet eivät todellakaan mahdu vaatehuoneeseen. Edessä on siis vielä melkoinen rättien sorttaaminen ja ylimääräisten hävittäminen. Vaikka äiti tai joku muu aikuinen on varmaan joskus opettanut, ettei murheita voi hävittää juomalla niin kaiken kaaoksen keskellä matkalta tuomani Pedro Ximenez -sherry on auttanut jaksamaan. Kiitos Pedro avustasi.

Hip hei valmista tuli (ainakin yhdestä asiasta) ja vielä jaksaa kun kesää ja Pedroakin on jäljellä!