Saapuva syksy ja sohvan kohtalo

Anteeksi nyt vain, että sanon ääneen sen mitä kaikki välttelevät sanomasta. Syksy on tulossa. Ja minusta se on ihanaa.

Syksyinen Kaivari yllättävän valoisana

Tai no, ihanaa sen pari viikkoa kun täällä Suomessa on sellainen kivan lämpimähkö ja tunnelmallinen, värikäs syksy ajoittaisine ukkosmyrskyineen (olen myrskyihminen). Sitten tuleekin syyskuun loppu ja lokakuu, jolloin syksy muuttuu liian pimeäksi, ankeaksi ja märäksi. Mutta vielä toistaiseksi nautin pimenevistä illoista ja kynttilöiden valosta ja siitä, että yöt eivät ole tuskaisen kuumia.

Killisilmä-Ella <3

Kesä on mennyt tohottaessa kaikkea muuta paitsi remonttia. Suurin panostus, johon olen asunnon suhteen kyennyt on harvakseltaan suoritettu imurointi ja senkin olen hoitanut vasemmalla kädellä. Korjasin jokunen aika sitten keittiön lattialla tönöttävät pölyyntyneet laasti- ja maalipurkit eteisen yläkaappiin ja sille tielle ne ovat jääneet. Tiedättehän, poissa silmistä jne...

Kesä on tehnyt olon veltoksi. Kun aikaa viettää mieluummin ulkona kuin sisällä, tietyt asiat, kuten yleinen epäsiisteys tai se, että katto on laastiläikkien peittämä ja eteisen seinä puoliksi oranssi ja nahastaan kuoriutunut, alkavat menettää merkitystään. Tai ehkä silmä vain tottuu tuollaisiin pikku kauneusvirheisiin...? Yksi asia ei kuitenkaan koskaan lakkaa ärsyttämästä, nimittäin eläinten karvat vaatteissa, huonekaluissa ja tekstiileissä. Kestoinhokkini sai minut viikonloppuna sellaisen ahdistuksen partaalle (omaa syytäni kun olin antanut asunnon karvoittua tavallista pitemmän aikaa), että pesin kaikki irti revittävät kankaat koko kämpästä. Siinä vierähtikin tovi. Samaisen ahdistuksen vallassa koin totuuden hetken ja myönsin itselleni, etten kykene pitämään sohvastani samanlaista huolta kuin sen edellinen omistaja, joka imuroi todennäköisesti joka päivä. Sohva oli harvinaisen karvaton tässä neljän kissan taloudessa, mutta valitettavasti meille ei siirtynyt sohvan mukana ketään sitä siivoamaan.

Ninan vanha kissa Vilu ja takana tuolloin vielä karvaton sohva edellisessä kodissaan

Pakkasin sohvatyynyt jätesäkkeihin ja nostin sohvan pystyyn olohuoneen toiseen nurkkaan. Siirtelin vähän muitakin huonekaluja ja sain mielestäni hyvin lisätilaa pieneen asuntooni. Ja miksipä en olisi saanut, sohva vei puolet olohuoneen neliöistä. Nyt televisiota voi porukalla katsella mukavasti sulloutumalla päällekäin nojatuoliin tai levittäytymällä lattialle. Tai sitten voi tehdä jotain kehittävämpää, kuten vaikka, öm, keskustella sivistyneesti ruokapöydän äärellä.

Niin, mitä tapahtui sohvalle? Siinä se edelleen nököttää, pystyssä olohuoneen toisessa nurkassa. Ajattelin koettaa kerätä voimia ja kuljettaa (= pyytää veljeäni ja naapurin miestä kuljettamaan) sen naapurin autotalliin. Sille on ehkä uusi koti tiedossa. Antaa hyvän kiertää.