torstai 23. toukokuuta 2013

Melkein pro

Koska tykkään sanonnoista niin jaan teidän kanssa taas yhden. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja minun päänihän se on pullollaan timanttisia suunnitelmia!

Vaikka lupailin jo, etten puutu Artun remonttiin ja varsinkaan sen suunnitteluun, koettelin onneani hänen kärsivällisyytensä suhteen Nonan kännykkään lataamalla lasten piirustusohjelmalla. Lähdin siis alusta alkaen hakemaan ammattimaista otetta.

Melkein pro? Täysin pro, sanon minä.

Kuten näkyy, remppaaminen on poikienkin mielestä kivaa.




Kun lapset leikkivät, pääsin mielipuuhani eli tapetin irrottamisen kimppuun.




Arvostukseni siivousfirmoja kohtaan kohosi huomattavasti jynssätessäni vessanpönttöä. En tiedä kuka, miten ja milloin siellä on viimeksi siivonnut, mutta epäilen, että tällä vuosituhannella se ei ainakaan ole tapahtunut. Asunto saatiin tuskailuista huolimatta sellaiseen kuntoon, että käsidesiä ei tarvitse käyttää joka kerta kun koskee johonkin. Entisen asukkaan ominaistuoksu jäi vielä leijumaan ilmaan, mutta ehkä siitäkin päästään lopullisesti eroon kun varsinainen purku-urakka alkaa.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Tänään jotain muuta...

... kuin kattolistoja. Ostamani 11 euron arvoinen jiirisahan rimpula osoittautui täysin käyttökelvottomaksi. Vanha sanonta "köyhällä ei ole varaa halpaan" piti jälleen kerran paikkansa. Hinkkasin sahan kanssa yhtä kulmaa kymmenisen minuuttia ja lopulta kun jälki oli epäsiisti ja repaleinen, listasta tuli liian lyhyt enkä saanut edes naulaa läpi onnettomalla vasarallani, päätin heittää pyyhkeen kehään. Parempi mieli olisi jäänyt jos tuon rahan olisi tuhlannut vaikka pariin ylihintaiseen latteen jossain juppikahvilassa. Päätin olla sijoittamatta kalliimpiin vehkeisiin ja odottaa viikonloppua, jolloin saan lainaan naulapyssyn ja kunnon sahan. Oletan, että ne kompensoivat taidon puutettani. Ehkä jaksan pitäytyä muutaman päivän erossa noista listoista. Ihan niin kivaa tuo niiden asentaminen ei sentään ollut, että tekisi kovin tiukkaa.

Sahaa ja pyssyä odotellessa ehdin keskittyä viimeiseen lattian maalaussessioon sekä siivouspalvelun ylläpitämiseen. Arttu osti kämpän naapuristani. Koska asunto on jotakuinkin alkuperäisessä kunnossa, edessä on mittava face lift. Lupauduin pitämään mielipiteeni remontin ja sisustamisen suhteen omanani ja pysymään orjan roolissa. Edessä siis vessan kuurausta, pintojen kiillottamista ja pinttyneen hajun poistoa (mikä on mielestäni se ensisijainen tehtävä). Luuttu vaan kauniiseen käteen ja lian kimppuun!

Ostin Artulle tuparilahjaksi riippukeinun. Saas nähdä pystyykö sitä kiinnittämään minnekään. Iiro näyttää tässä mallia, että käy se kuntoiluvälineestäkin.
















Kaapista löytyi kohotapettia! Mikä onnen päivä!
Pinterest on muuten hauska paikka. Siellä voi viettää tuntikausia (tälleen lomalla) selaillen kaikkea kivaa. Tässä sen suuremmitta selityksittä jotain mistä minä pidän:












Kattolistat osa 2


tiistai 21. toukokuuta 2013

Kattolistat osa 1

Eilinen kierros K-raudassa sujui hyvin. Löysin hyvät ja kohtuuhintaiset kattolistat ja muistin tällä kertaa ostaa myös tärpättiä, jonka käytin loppuun jo yli viikko sitten. Kotona kaikki oli valmiina listojen naputtelua varten, sillä sain viimein siirrettyä parvisänkyäkin tyhjentämällä sen ensin vaatteista. Vaatteet siirsin omaan sänkyyni. Listat onnistuttiin virittelemään autoon kohtuullisen turvallisesti. Sitten alkoi mennä pieleen.

Päätettiin lähteä hakemaan pizzaa, koska ruoanlaitto kiireessä ja nälässä ei houkutellut. Matkalla aloin tuumia, että olen kyllä ansainnut pizzan kanssa lasin viiniä, seuraavaksi siis Alkoon. Alkossa en osannut päättää haluanko roseviiniä vai punaviiniä, joten ostin yhden pullon sijaan molempia. Kassi kilisten ryntäsin hymyssä suin takaisin autoon ja selitin innoissani, että kun roseviini on jäähtymässä voi sillä aikaa juoda lasin punaviiniä. Tultiin kotiin, asetuttiin polvet suussa neliön kokoiselle parvekkeelle istumaan, syötiin pizzat ja juotiin punaviiniä onnellisina. Myös naapurissa Irene ja Teet istuivat iltaa parvekkeella. Vilkuteltiin toisillemme. Sitten soikin ovikello. Irene halusi avata maanantain, kesäkuisen kuvausreissun ja tulevan juhannuksen kunniaksi shampanjapullon ja kutsui meidät lasilliselle heidän parvekkeelleen.

Tällä välin Ilpo oli karannut meidän parvekkeelta viereiseen asuntoon, jossa se vietti iltaa naapurin sedän kanssa. Palattuamme takaisin kiipeilin hakemaan sen sieltä. Kysyin vielä, että eihän setä meinaa tappaa kissaani jos se käväisee välillä siellä. Ei kuulemma meinaa, mutta ilmeestä päätellen ihmetteli kyllä kysymystä. Setä sanoi, että Ilpo saa tulla aina kun se haluaa. Aion asentaa jonkunlaisen verkon meidän parvekkeiden väliin, epäilyttää tuollainen ystävällisyys.

Tässä vaiheessa roseviini olikin jo mukavan kylmää. Sopivasti samaan aikaan Artun sisko Sara tuli hakemaan muistitikkuaan ystävänsä Viivin kanssa. Haimme pari lasia lisää ja änkeydyimme nelistään takaisin parvekkeelle. Illan mittaan meidän tyttöjen päässä syntyi taas uusi kuningasajatus ja siirryimme Treffipubiin yksille. Että se siitä listojen laittamisesta.

Kuvakooste illasta:





Miksi parvekkeella on nippusiteillä kiinnitetty pesuallas? Siitä myöhemmin lisää

maanantai 20. toukokuuta 2013

Walk in closet

Äiti opetti joskus, että jokaisella naisella pitäisi olla kunnon gynekologi ja kampaaja. Minun mielestäni jokaisella naisella pitäisi olla kunnon walk in closet. Tai edes jonkinlainen walk in closet. Sama se miltä tukka näyttää.

Tässäkin yhtenä aamuna löysin pari rastaa takaraivolta
Sain Maaritin eksältä vanhan Ikean vaatekaapin, jonka maalasin valkoiseksi. Se on ihan hyvä, mutta eihän sinne yksinään kaikki mahdu. Olen selaillut tori.fi-sivuston tarjontaa, joka on ainakin tällä hetkellä ihan surkea. Leksvik-vaatekaapeista osui silmään tasan yksi ilmoitus, mutta nekin oli jo myyty, joten en saanut yksinäiselle kaapilleni kavereita.

Epätoivon vallassa tuijottelin vaatteita täynnä olevaa Nonan parvisänkyä, jota en muuten ole vieläkään saanut siirrettyä lattian maalaamisen tieltä. Siinä se odottamani ratkaisu sitten ilmaantui päähän kuin profetia. Muutama verho, hylly, tanko ja joku puun pala ja tadaa - parvisänky onkin walk in closet! Koska omat suunnitelmani ovat juuri tätä luokkaa, päätin turvautua naapurin Irenen remonttireiska-mieheen (mikähän se oikea ammattinimike mahtaa olla?) sekä puuartesaani-ystävääni Arttuun.

Kun tässä on vähän muutakin tekeillä, walk in closetin kasaaminen voi hiukan kestää. Netistäkään ei löytynyt ihan kamalasti ideoita, mutta tässä muutamia kuvia, jotka löysin Pinterestista.